sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Viime hetken fiiliksiä ja kuulumisia!

Huomenna starttaa meidän matka Sawo Show:hun, joten nyt olis hyvä aika kertoa kuulumiset! 
20.7.2016 Järjestettiin Kemin koirapuistossa mätsärit, joissa päästiin punaisten viiden parhaan joukkoon, ja L&K-jehässä Jeppe juoksi itsensä Ellan kanssa ykkössijalle!


24.7.2016 Päätettiin pitkän pohdinnan jälkeen kuitenkin käydä Tuula Prattin arvosteltavana, ja tulokseksi saatiin odotetusti AVO EH4.
"Turhan pitkä lanneosa tekee rungon pitkäksi. Hyvin miellyttävä ilme. Kaunis pään sivuprofiili, kallo saa vielä täyteläistyä. Kaunis kaula. Tasapainoisesti kulmautuneet raajat. Hyvä rinta kehän muoto ja pituus. Lanneosa pyöristyy liikkeessä. Hyvö sivuaskel, kinner ahdas takaa. Kaunis turkki ja häntä."
 

Näyttelyiden lisäksi ollaan tehty tänä kesänä vähän muutakin. Rally-Tokon alokasluokan liikkeitä ollaan harjoiteltu omatoimisesti, ja toivon kädet ristissä, että tässä lähialueella alkaisi Rally-Tokon alokaskurssi, jotta päästäisiin joskus kisaamaankin. Lisäksi tietenkin noutohommat on olleet jatkuvassa harjoittelussa taidon ylläpitämiseksi.



Pitipä vielä mainita, että meidät valittiin testaamaan Best Friendin matkapetiä, juomakuppia, sekä tietenkin herkkuja!

Tänään Jeppe pääsi vielä hierottavaksi Lotta Leinoselle, jotta liikkeet eivät olisi niin pahat Sawo Show:ssa. Jumpattukkin ollaan ahkerasti ryhdin parantamiseksi. Näissä tunnelmissa lähdemme siis huomenna matkaan! Kannattaan muuten seurata snapchatissa @doghandlers, saattaa nimittäin näkyä tuttuja ainakin Sawo Show:n ja Toller Show:n aikoihin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti