tiistai 21. kesäkuuta 2016

Onnistumisia ja epäonnistumisia!

Nyt on vesinoudotkin ohi! Eli siis taipparitreenien kaksi viimeistä kertaa aiheena oli vesinouto,niinkuin viime postauksessa mainitsin. Molemmilla kerroilla ollaan tehty myös hakuruudut halukkaille, eli myös Jepelle. Vesinoudon kanssa ollaan edetty kaksi metriä, tai siis Jeppe on uinut kaksi metriä dummyä hakiessa. Saavutus kai sekin ja tästä on hyvä jatkaa! 
Hakuruudulla taas ensimmäinen kerta siipidummyillä tehtynä meni yli odotusten. Dummyjä palautui neljä, koska en lähettänyt enään viidettä hakemaan, jotta saatiin varmasti lopetettua onnistuneeseen suoritukseen. Jepellä on oma tahtinsa- ei niin nopea tahti, mutta väliäkös sillä kun työ on tarkkaa. Viikkoa myöhemmin hakuruutu tehtiin riistalla ja siitä ei sitte tullut mitään. En tiedä haikailiko Jeppe vieläkin pupujen perään, koska kuitenkin löysi kaikki riistat, vaikka ei niitä palauttanutkaan. Toisaalta Jepellä on ollut ongelmia vieraan riistan ottamisessa, mutta luulin päässeemme siitä jo yli. Sama riistahaluttomuus jatkui vesinoutopisteellä, joten heiteltiin dummyä haettavaksi. Keskiviikkona 29.6. meillä on sitten möllitaipparit ja toivotaan että Jeppe suostuis sitten käsittelemään muutakin riistaa, kuin jänöjä.

15.06.2016 Kemin torilla oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n järjestämä mätsäri. Ilma suosi ja osallistujia oli mukavasti. Aluksi Ella meni Jepen kans L&K-kehään ja sijoittui kakkoseksi kahdeksasta koirakosta! Myöhemmin minä ja Jeppe pyörähdeltiin kehässä punaisten ykköseksi ja lopulta sijalle BIS2!



19.6.2016 Lähdettiin ajamaan kohti Rovaniemen kansainvälistä näyttelyä, Pekka Teinin tuomaroitavaksi. Tollereita oli ilmoitettu 21, joista muistaakseni 20 oli paikalla. Narttuja ja uroksia sama määrä. Teiniä häiritsi Jepen pihtikintut, ja ne pudottivatkin arvostelun ERI:stä EH:ksi, joten tuloksena AVO EH.
"Keskikokoinen, mittasuhteiltaan erinomainen uros, jolla tyylikäs pää. Kauniit silmät, oikeantyyppinen ylälinja, hyvä rintakehä. Hieman jyrkkä lantio, takaraajat ulkokierteiset ja melko ahtaat ja sijotut(?). Miellyttävä käytös. Hyvä turkki."

(c) Vesa Turpeenoja

Tässä kuvassa näkyy hyvin Jepen ja sen edellä olevan veljen, Nukan (Hillitön Tulenleikki) kokoero. Veljekset on eripuista  veistetty!

Koottiin vielä Hillittömille kasvari kokoon, vaikka päätettiin, että loppukehiin ei jäädä vaikka ROP-titteli tulisikin. 
KP & ROP- kasvattajaryhmä. Vasemmalta oikealle: Hillitön Kulta-Kettu "Gitta", Hillitön Suklaa-Sydän "Vega", Hillitön Tulenlento "Jeppe", sekä Hillitön Rakkauskoodi "Sora".

Ehdin vielä viime viikon puolella tehdä Jepelle n.200m verijäljen aivan liian hankalaan maastoon. Ensimmäiselle makaukselle asti jäljestys oli mukiin menevää ja maavainuista. Kuitenkin loppua kohti hukkia alkoi tulemaan paljon, ja mielenkiintokin siinä hiipui. Nyt oon ootellu viikon ja testataan parin päivän päästä uudestaan, mutta tälläkertaa ajattelin tehdä vain pitkän suoran parilla makauksella huomattavasti helpompaan maastoon. Nähtäväksi jää tuleeko Jepestä sen enempää MEJÄ, NOU kuin RT-koirakaan.

Päästiin myös testaamaan Pedigree DentaFlexiä, kun postiin kilahti kaksi kappaletta niitä! Meidän herkkusuulle nyt kelpaa mikä vaan, mutta onhan se kiva testalla ja kertoa valmistajalle mielipiteitä.

Siinäpä kaikki tältä erää. Näillä fiiliksillä toivotetaan kaikille hyvää juhannusta!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti